sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Syttyi taivaalle tähti



Hyvää Matkaa, olet vapaa

SALOPELLON IIRIS "SISSI"
26.05.2011 - 31.1.2021

" Sain syliini palan taivasta ,nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä, ei kipu enää elämää peitä.
Suru on suuri ja lohduton, 
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on" 




Yksi tärkea ja merkityksellinen aikakausi on nyt päättynyt. Meille niin Rakas Sissi-mummo on saatettu sateenkaaren sillalle. Mitkään sanat eivät voi kertoa sitä kiitollisuuden ja kaipauksen määrää. Sissi oli perheenjäsen ja sen kanssa vietettyä aikaa on vaikea edes sanoin kuvata. 

Sissi oli meidän kantanarttu ja jätti jälkeensä 13 pentua joista kotona on Vote, Akka ja Halla <3






Nyt pitää kyllä muutama päivä tuumailla. Iso aukko on sydämessä
ja mielessä. Mutta päivä ja hetki kerrallaan...
 

lauantai 30. tammikuuta 2021

Hallan pennut 10 vkoa

Niin se aika rientää ja meidän pahan pohjimmainen tuli jo eilen 10 viikon ikään. 

Sen kunniaksi käytiin perjantai ajelulla Outokummussa. Onneks Sissi-mummo oli mukana niin Kepa viihtyi kuljetushäkissä auto perällä. 

Samalla tehtiin isojen tyttöjen juttuja eli käytiin jalkakäytävällä hihna kävelyllä. Olipa muuten jännää, kun tiellä kulki traktori ja kuorma-auto. Niitä piti ihan penkille kiivetä katsomaan. Kepan piti vähän haukkua vastaantulijaa , joka kyllä väisti meidät kaukaa 🤗 liekkö mummua suojellut. 

Sisähommilla on viikon aika opittu ottamaan rennosti ja malttaa neiti jopa nukkua. Sisälle tulee yhä vähemmän pissivahinkoja. 

Tänään on sit vähän harjoiteltu sisällä korvien käyttöä eli luokse tuloa. Ulkona nuo korvat on tällä hetkellä vain koristeet. 

Kokeili Kepa tänään vähän estejuoksuakin.. koiratanssi lienee seuraava laji, jos Reeda saa päättää. 

Hihnassa kulkemista treenataan nyt päivittäin ja ehkä Kepa&Reeda parivaljakko saattaa vähän seisomista kun harjoitella. 


Mummun kanssa Outokummussa


Tuli väsy


Uus lelu 

En mä sohvalla nuku 

Esteitä


Jk. Meillähän ei koirat siis nuku sohvalla :)


lauantai 23. tammikuuta 2021

Riehumista by Kepa

Kylläpä meidän Kepalla riittää vauhtia. Sissi mummo ja lelut  saa kyytiä. Joka paikkaa pitää tutkia ja ruoka maistuu paremmalta jonkun muun kupista. Ulkona pitää mennä aivan eri suuntaan kun muut. 

Vähitellen ollaan yritetty vahvistaa tuota luokse tuloa vihellyksestä :)







Pentulaatikko on nyt tyhjä

Hip ja hei, täältä pentulootan laidalta. 9 viikkoa sitten olikin melkoinen tuhina, kun 12 pientä pentua Halla-mamman kanssa otti elämän ensi askeleita. 

Nuo viikot jäivät ikuisesti mieleen. Paljon touhua ja tohinaa. Monet lyhyet yöunet, syötöt ja sylittelyt. Paljon mukavia hetkiä seuratessa pentujen kasvua ja sitä miten jokaisesta tuli niin omanlainen, ainutlaatuinen persoona. 

Nyt ollaan siinä pisteessä, että yhtä lukuunottamatta kaikki on maailmalle lähetetty " jokaiselle kuiskattu korvaan... "Mene ja valloita nuo ihmiset niinkuin valloitit meidät. Seuraa vaistojasi, ole utelias ja avoin. Kasva ja kiinny, tule osaksi ihmisesi arkea." Kaikkien kuulumisia jäämme odottamaan...

Kotiin jäi siis Kepa ja  Kaarna naapuriin ukin luo. Muut matkustivat mm.Kokkolaan, Vaasaan, Viroon, Mikkeliin. 

Eilen kun Kuura lähti niin kylläpä Kepa on ollut ihmeissään. Ei ole oikein ruoka maistunut ja aika kulunut sisällä tai kopissa. Kepa ja Kuura oli melkoinen touhu kaksikko. Nytpä sit neitokaisen on aika tutustua muuhun laumaan. 

Saapa nähdä mitä tämä neiti keksii. Omapäinen se on jo nyt... 

Tässäpä pari kuvaa Kepan touhuista...









sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Pennut esittäytyy

Kaatrasen Kuura odottelee vielä kotiin lähtöä




Kaatrasen Kaamos, muutti Luikonlahteen. 




Kaatrasen Kessu. Uusi koti on Vuokatissa. 




Kaatrasen Kepa, jää kotiin.



Kaatrasen Karu, muutti Kokkolaan.



Kaatrasen Kali, Muutti  Vaasaan.




Kaatrasen Kara

Lähti Espoo/Mikkeli suunnalle



 Kaatrasen Kamilla, muutti Sivakkavaaraan.




Kaatrasen Kunto odottelee vielä omaan kotiin muuttoa




Kaatrasen Kaarna jää asumaan ukin luokse naapuriin.



Kaatrasen Köpi 

Tämä uros muutti Iihin valoittamaan maailmaa. 





Kaatrasen Kai muutti Viroon. Kuva jäi lähtö kiireessä ottamatta





Mutta onneks saimme jo kuva terveiset Virosta. Matka oli sujunut hyvin ja uusi perhe on innoissaan Kaista :)




perjantai 8. tammikuuta 2021

Kaatrasen Valppaan kuulumisia

Saatiin Viinijärveltä kivoja uutisia. 

Kaatrasen Valpas "Eka" koko kauden kokeessa AJOK1 pistein  77.29.

Hienot työt oli koira tehnyt vaikka keli oli suht vaativa. On ollut kiva seurata koiran edistymistä. 

Onnittelut Eka ja tausta joukot 🤗



Viimeinen aamu yhdessä

Tänä aamuna oli K-pentueen viimeinen aamu yhdessä ❤️

Täynnä 7 viikkoa täyteen ja ensimmäiset lähetetty maailmaa valoittamaan. 

On ollut taas erityinen 7 viikkoa. Paljon on koettu ja hirmuinen määrä hienoja muistoja plakkarissa. Ja myös puhelin täynnä kuvia... Joskin varmaan puolet ihan epätarkkoja,mutta ehkä saan ne käytyä läpi joku päivä. 

Ei sitä sanoin osaa kuvata mitä kaikkea se on pitänyt sisällään.  

Muutama kuva matkan varrelta...