Niin mistä alkaisi. Kiitos teille jotka olette myötäeläneet meidän surussa. Sissi (Salopellon Iiris) on tosiaan poissa ja arjessa tuntuu oleva iso aukko. Onhan meillä näitä karvatassuja,mutta kyllä me Sissin kanssa ehdittiin niin paljon kokea yhdessä ettei se hetkessä tasoitu. Enää ei ole rakas hännän heiluttaja odottamassa, kun mamma tulee töistä. Enää ei illalla viimeiseksi tarvitse miettiä mummun pissalenkkiä.
Sissi ei ollut meidän perheelle vain yksi koira häkissä. Viimeiset kuukaudet Sissi oli sisällä tapaturman jälkeen ja kaikki mitä voitiin tehtiin koiran hyväksi.
Kaiken kaikkiaan se aika mitä Sissin kanssa on koko perheen voimin on vietetty on mahdoton mitata. Joka ikinen päivä vuosien ajan olipa pyhä tai arki on yhdessä menty. Lukuisat yhteiset metsäkeikat, hirvenhaukku kokeet, uimareissut, hihnalenkit ja kaikki mitä arki on eteen tuonut.
Kolme pentuetta Sissin kanssa yhdessä hoidettiin ja saateltiin maailmalle 13 jälkeläistä. Onneksi Sissi-mummo heti vielä nähdä nämä mummotettavat.
Se mitä yritän sanoa… että vaikka monen mielestä on kyse VAIN koirasta. Niin tämä koira oli tärkeä osa minun arkea vuosia. Sen kanssa on jaettu ilot ja surut. Lapset ovat kasvaneet tämän koiran rinnalla. Suru on pinnassa ja ikävä. Ehkä toisten mielestä on väärin ikävöidä ja surra koiraa. Mutta isompi muutos minun arjessa on tämän koiran puuttuminen,kun kaukaisen sukulaisen jota en ole tavannut vuosiin.
Olen pahoillani, jos olen jonkun mielen pahoittanut fb-päivitykselläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti