Kaatrasen
Akan kuulumisia
9
viikkoa Akan toimenpiteestä.
Yhdeksän
pitkää viikkoa.. näihin viikkoihin on mahtunut paljon tunteita.
Tässä viikkojen aikana on ollut aikaa ajatella ja miettiä
pettymystä, surua ja sitä kaikkea mitä oli mielessään tälle
kaudelle suunnitellut.
Mutta
päällimmäisenä on kuitenkin jo nyt toivo sekä helpostus siitä,
että vielä meillä on ollut yhteisiä päiviä.
Katseita
on vähitellen suunnattu jo tulevaankin. Leikkisästi ollaan alettu
treenaamaan jo ens kautta varten eli kuntoon syksyksi 2019 :) Tälle
kaudelle kun me ei sinne mettään enää ehditä...
Akka
on toipunut kivasti ja touhuaa innokkaasti tässä sisällä.
Koiralle on ollut oma juttunsa opetella olemaan sisällä ja löytää
oma paikka mihin malttaa rauhoittua. Tää neiti, kun on niin
seurallinen, että aluksi se ei oikein osannut ottaa rennosti vaan
kulki perässä kolmella jalalla joka paikkaan. On muuten oppinut
tekemään vaikka mitä, että saa herkkupaloja. Ja pakko sanoa, että
jalan hoito alkaa mennä jo rutiinilla eli saan sen hoidettua yksin.
Aluksi siihen tarvittiin välillä koko perhe. Toki jalka oli aluksi
aikalailla kipeä.
Me
ollaan alusta asti käyty 3-4 x päivässä ulkona. Ensimmäiset
viikot ulkoilu oli sellaista omassa pihassa töllistelyä.
Vähitellen
lenkit suuntautui tuohon lähimetsään (1kk ). Piti vähän keksiä
pääle töitä ettei koira ihan masennu sisällä oloon.
Nyt
käydään päivittäin ainakin yksi pidempi lenkki eli 3-5km.
Akka
käyttää tuota ”kipeää” jalkaa jo hyvin eli lenkillä tuo
jalka käy maassa ja etenkin silloin, kun on hyvät hajut pitää
jumittaa paikalleen ja silloin jo seistää topakasti neljällä
jalalla. Sisällä hipsuttelee vielä kolmella jalalla.
Antibiootti
on mennyt koko tämän ajan ja lisäksi tulehduskipulääke tarpeen
mukaan. 27.12.18 on kontrolli kuvat ja jos jalkan luut ovat luutuneet
saadaan nuo metallituet pois. Siitä alkaa sitten tuon jalan
lihaksiston kuntoutus. Toivotaan, että se sujuisi. Nyt näyttää,
että jalka olisi luutnut hyvään asentoon ja koira käyttää sitä.
Silti jännittää mitä siellä röntgenkuvissa näkyy.
Jk.
Akan sisko Yllätyskin oli useamman viikon sairaslomalla jalan
venädyksen vuoksi, mutta nyt onneksi jo takaisin työmaalla :)
Jk2. Parin viikon päästä tiedetään jo enemmän taas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti